Call for action: Sanctions against Israeli settlements – Finland

Arvoisa Euroopan parlamentin jäsen

Uusimmassa EU:n vuosiraportissa EU-maiden konsulit suosittelevat sanktioiden asettamista Israelin siirtokuntia vastaan. Euroopan unioni suositteli, että sen 27 jäsenvaltiota estäisivät kaikki sellaiset liiketoimet, jotka tukevat Israelin siirtokuntatoimia miehitetyllä Länsirannalla. Voimakassanaisessa 15-sivuisessa raportissa EU:n Jerusalemin ja Ramallahin lähetystöjen päälliköt esittävät jäsenvaltioille, että ne “ehkäisevät EU:n sisältä lähtöisin olevia siirtokuntien toimintaa, infrastruktuuria ja palveluita tukevia taloudellisia toimia, suorat ulkomaiset investoinnit mukaan luettuina, rohkaisevat niistä luopumista ja levittävät tietoisuutta niiden aiheuttamista ongelmallisista seurauksista”.

EU:n Jerusalemin ja Ramallahin lähetystöjen päälliköiden laatimassa raportissa kehotetaan myös “varmistamaan, että siirtokuntatuotteiden tuonti ei hyödy suosituimuustariffeista ja huolehtimaan siitä, että kaikki sellaiset tuotteet on selvästi merkitty olevan peräisin Israelin miehittämiltä alueilta”.

Raportissa varoitetaan, että EU:n ohjelmia ei saisi “käyttää siirtokuntien ja niihin liittyvien toimien tukemiseen, mukaan lukien tutkimuksen, koulutuksen ja teknologisen yhteistyön rahoitus”. Edelleen siinä ehdotetaan jäsenmaille yleisen tietoisuuden levittämistä “omaisuuden hankkimiseen tai palveluiden tarjoamiseen sisältyvista taloudellisista ja oikeudellisista riskeistä siirtokunnissa”.

Tämän lisäksi, tuoreessa kirjeessään 27 jäsenmaan ulkoministereille EU:n ulkopoliittinen johtaja Catherine Ashton vaati panemaan täydellisesti voimaan EU:n nykyiset lait, joiden mukaan Länsirannan siirtokunnista, Golanin kukkuloilta ja Itä-Jerusalemista peräisin olevat tuotteet eivät ole oikeutettuja samoihin suositummuusetuihin kuin EU:n tunnustamilta suvereeniin Israeliin kuuluvilta alueilta tulevat tuotteet.

Euroopan parlamentin jäsenten pitäisi olla tietoisia siitä, että Lissabonin sopimus velvoittaa EU:ta huolehtimaan ulkosuhteissaan ulkopolitiikkansa ja kauppapolitiikkansa yhdenmukaisuudesta.

Mielestämme Länsirannan jatkuva miehitys, Gazan saarto, Itä-Jerusalemin haltuun ottaminen, siirtokuntien perustaminen ja laajentaminen miehitetyllä Palestiinan valtion alueella, palestiinalaisille kuuluvien luonnonvarojen ryöstäminen israelilaisten siirtokuntalaisten käyttöön, muurin rakentaminen Palestiinan alueelle, palestiinalaisvankien, näiden joukossa lasten laiton pitäminen vankeina Israelin vankiloissa sekä Israelin palestiinalaissyntyisten kansalaisten järjestelmällinen diskriminointi eivät ole sopusoinnussa EU:n ja Israelin kauppasuhteiden kehittämisen kanssa.

Tämän perusteella pyydämme teitä edistämään aloitteita, joiden tavoitteena on:

  • Kehottaa Euroopan komissiota ja muita asiaan kuuluvia EU:n toimielimiä aloittamaan kiireellisesti selvitys kansainvälisen lain rikkomiseen osallistuvien israelilaisyritysten osallistumisesta eurooppalaisiin tutkimusprojekteihin ja varmistamaan, että niille ei enää jaeta rahoitusta (ottaen erityisesti huomioon hiljattain hyväksytyt ACAA kauppasopimus ja Horisontti 2020 -ohjelma)
  • Esittää kotimaassamme lainsäädäntöä, joka kieltäisi kaikki taloudelliset sitoumukset laittomien siirtokuntien ja sellaisten israelilaisten yritysten kanssa, jotka osallistuvat suoraan tai välillisesti Israelin siirtokuntien rakentamiseen liittyviin kansainvälisen oikeuden vastaisiin rikkomuksiin. Tällaisen kiellon tulisi kattaa myös israelilaiset yritykset, jotka toimivat laittomissa siirtokunnissa eurooppalaisilta markkinoilta käsin, kuten palestiinalaisten maanviljelijöiden järjestöt esittävät vetoomuksessaan.
  • Lähettää Israelille voimakas viesti siitä, että yhteistyötä ei tulla lisäämään, ellei Israel osoita todellista edistymistä kansainvälisen lain noudattamisessa.
  • Jäädyttää EU:n ja Israelin välinen assosiaatiosopimus.

Mainitut asiakirjat:

1) Lähetystöjen päälliköiden raportti 2012
https://www.eccpalestine.org/wpcontent/uploads/2013/02/EU_Homs_Jerusalem_Report_2012-1.pdf

2) Palestiinalaisten maanviljelijöiden järjestöjen vetoomus
http://www.bdsmovement.net/2013/palestinian-agricultural-org-call-10515

Kunnioittaen

MEP`s:

tarja.cronberg@europarl.europa.eu
ari.essayah@europarl.europa.eu
satu.hassi@europarl.europa.eu
liisa.jaakonsaari@europarl.europa.eu
anneli.jaatteenmaki@europarl.europa.eu
eija-riitta.korhola@europarl.europa.eu
riikka.manner@europarl.europa.eu
sirpa.pietikainen@europarl.europa.eu
mitro.repo@europarl.europa.eu
petri.sarvamaa@europarl.europa.eu
hannu.takkula@europarl.europa.eu
sampo.terho@europarl.europa.eu
nils.torvalds@europarl.europa.eu